B2 mestiksen karsintasarja alkanut
Julkaistu: 23.09.2018 00.00

B2 mestiksen karsintasarja alkanut



Hunters B2 pelaa syyskaudella B2 mestiskarsintasarjaa. Sarjaa on nyt pelattu 2viikkoa ja pelejä ollut 3 : tuloksista löytyy tasapeli, häviö ja voitto.

Sarja aloitettiin viime viikonloppuna tuplapeleillä Viron Pantereita vastaan. Ennakkoon jo osattiin odottaa tiukkaa vastusta, Pantereilla oli kokoonpanossa lähes 4kentällistä sekä ainakin muutamia pelaajia Ukrainan U-16-meriiteillä. Hunters lähti peliin lähes koko joukkueen voimalla toista maalivahtia ja yhtä pakkia lukuunottamatta. Hieman löysätahtisempien harkkapelien jälkeen pelitahdin löytäminen vei aikansa ja peliin päästiin vasta tokan erän tienoilla sisään. Hunters johti peliä vielä muutama minuutti ennen loppua, mutta Panter iski ajassa 59:04 tasoihin, lukemiin 4-4 ja jätti kotijoukkueen voittopisteen haaveeksi.

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/...

Tunnin tauon aikana Huntersin ote tuntui kadonneen, toisessa pelissä jäähyminuutteja kertyi aiheesta/ aiheetta niin, että kahden pelin jälkeen koossa jo lähes puolet koko joukkueen viime kevään jäähyminuuteista, eikä peliin päästy enää kiinni ensimmäisen pelin tavoin --loppulukemat olivat ekaan peliin verrattuna karut 1-9.

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/...

Tänään sarja jatkui Someron Palloa vastaan. Lukemat tällä kertaa selkeästi Huntersille pelin päättyessä 17-2.

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/...

Edessä nyt muutaman viikon tauko -seuraa otteluohjelmaa ja tule hallille kotipeleihin kannustamaan!!




Seuran uusimmat

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo