Tämän kyselyn tarkoituksena on selvittää keväisin pelaajien jatkamista jääkiekon parissa. Kyselyn avulla joukkue pystyy suunnittelemaan tulevaa kautta paremmin kun pelaajamäärä on selvillä hyvissä ajoin.

Toivomme että jokainen kyselyyn vastanneista olisi mahdollisimman rehellisiä ja avoimia, jotta pystymme tarvittaessa reagoimaan tilanteisiin ennen kuin niistä tulee isompia ongelmia ikäryhmä jatkuvuuden kannalta, joka voi tarkoittaa pahimmassa tapauksessa toisen lapsen harrastuksen päättymistä.

Seurasiirrot tulevat julki seuralle joka tapauksessa, joten niitä on turha yrittää peitellä tai olla kertomatta siitä avoimesti. Olemme kasvattajaseura ja haluamme että meidän pelaajia siirtyy eteenpäin, mutta pohditaan yhdessä mikä on paras vaihtoehto pelaajalle.

Teemme yhteistyötä Jokereiden taitovalmentajan kanssa pelaajien koordinoimisesta yhteistyöseuroihin painottaen U14-U15 ikävaiheita, jossa kauden päätteeksi tapahtuu eniten siirtoja.

Jos edes mietit seurasiirtoa niin ole yhteydessä siitä omaan joukkueesi sekä aina seuran valmennuspäällikköön Teemu Karppiseen kuka koordinoi seuran pelaajaliikennettä ja hoitaa seurasiirrot.

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo