Kiekkokoulu ryhmiin ja kellonaikoihin muutoksia!
Julkaistu: 21.10.2020 00.00

Kiekkokoulu ryhmiin ja kellonaikoihin muutoksia!

Hunters Juniors on muokannut tällä viikolla Porvoon kaupungin ohjeistuksen mukaan harjoitteluryhmiä ja toimintatapoja, joten tästä syystä myös kiekkokoulun ryhmiä pienennetään ja siksi vuorotkin hieman muuttuvat.

Kiekkokoulu ryhmiä on tulevana sunnuntainasta (25.10) lähtien 3 ryhmän sijaan 4 ryhmää. Uudet ryhmä jaot koskevat lähinnä ensikertalaisten, 2015 syntyneiden ja nuorempien ryhmää, joka jaetaan kahteen ryhmään. Muut ryhmät pysyvät samoina mutta kellonajat muuttuvat. Jokaisella ryhmällä on edelleen 1 h käytettävissä. Tämä muutos ei vaikuta kiekkokoulun hintaan.

Uudet ryhmä jaot ja kellonajat näet alla:

Klo 11–12 2013 syntyneet ja vanhemmat (jääkiekon lajitaitojen opettelua)

klo 12–13 Ensikertalaiset, 2016 ja nuoremmat (enemmän luistelun opettelua ja leikkejä,)

klo 13–14 2015 syntyneet (luistelun opettelua ja jääkiekon alkeita)

klo 14–15 2014 syntyneet (jääkiekon lajitaitojen opettelua)

Uusien jakojen myötä pyrimme myös kohdistamaan ryhmien harjoittelua paremmin niin että kaikki pelaajat saisivat enemmän irti kiekkokoulusta. Tarvittaessa voimme siirtää pelaajia ryhmien välissä jos näyttää siltä että pelaajan olisi hyvä olla toisessa ryhmässä.

Näillä uusilla ryhmäjaoilla pyrimme siihen, että samaan aikaan niin jäällä kuin jäähallissa olisi vähemmän henkilöitä, jolla vältetään kontaktien määrää.

Suosittelemme myös varusteiden pukemista kotona mahdollisuuksien mukaan. Luistimet on kuitenkin hyvä laittaa jalkaan vasta jäähallilla.

HUOM! Tänä vuonna kevätkaudelle täytyy ilmoittautua erikseen koska maksu tapahtuu ilmoittautumisen yhteydessä.

Lisätietoa kiekkokoulusta saa Huntersin valmennuspäällikkö Teemu Karppiselta: teemu.karppinen@hunters.fi

Seuran uusimmat

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo