E-01
(28.8.2011)
Hunters 01:llä oli vilkas viikonloppu, kun ensin lauantaina oli harjoitusottelussa vastassa Ahmat Hyvinkäältä ja sunnuntaina Hunters edustuksen turnauksessa pelattiin näytösottelussa pari nopeaa erää Viikinkejä vastaan.
Lauantain ottelussa Ahmat laittoi kylmää vettä niskaan heti ottelun alussa ja näyttikin kaapin paikkaa koko ensimmäisen erän. Lukemat olivat jo pahimmillaan 1-4 vierailijoiden hyväksi, mutta vanha viisaus siitä, että vasta loppusummeri lopettaa ottelun päti myös tällä kertaa. Toisen erän hieno kiipeäminen toi Huntersin tasoihin eikä voittokaan kaukana käynyt. Lopputulos 5-5 jätti hyvän mielen molemmille joukkueille.
Sunnuntaina Hunters oli alusta lähtien unessa ja pari potkua vastustajaa jäljessä. Tilaa annettiin aivan liikaa, mikä jätti hyviä maalipaikkoja viikkareille, jotka se kiitollisena käytti hyväkseen. Toisessa erässä Huntersin taistelutahto olikin jäänyt pukukoppiin ja Viikkareitten maalivahti oli käytännössä katsoen työttömänä koko toisen erän. Ottelu Viikkareille selkein luvuin 1-5! Tästä on yksi tie ja se on ylöspäin ja jos ei joskus luistelutreeni maistu, niin silloin on hyvä muistella tätä ottelua... :-)
